Jussi vilkaisi rannekelloaan ohimennen kauhoessaan aamupuuroaan keittiön pöydän ääressä. Itse asiassa, hänen lounaansakin, samoin kuin päivällisensäkin, taitaa loppuviikon pysyä samassa menyyssä. Tilipäivä olisi perjantaina. Jussi kiroili itseään, kun oli niin heikko naisten kanssa. Viikonloppuna työmatkalla hän oli kännipäin eksynyt paikalliseen strippiluolaan, ja siellähän tuli sitten törsättyä kunnolla. Luottokorttiakaan ei voinut käyttää, sitä oli vingutettu jo rajaan asti Mistressin nettiostoksia maksaessa. Siitä hyvästä nyt sitten natustellaan kaurapuuroa... Toisaalta hän koki saavansa ansionsa mukaan. "Mitähän Mistress siitä törsäämisestä sanoisi?", hän mietti mielessään. Jussi tiesi paljastavansa sen kuitenkin, vaikka odottikin sen takia saavansa jonkinlaisen rangaistuksen. Kohta hänen on määrä ilmoittautua Mistressille.
Jussi muisteli mistä kaikki alkoi. Hänellä oli vuosia ollut fantasia naisesta, joka veisi hänen rahansa. Säälittä. Sinällään ironista, että Jussi oli oikeasti nuuka mies, hyvinpalkatussa työssä, näkyvästi politiikassa mukana. Hänelle povattiin jopa kansanedustajan paikkaa seuraavissa vaaleissa. Nuhteeton julkisuuskuva oli siis oleellinen. Mutta Jussilla oli heikot hetkensä, strippiluolissa mellastamista ei katsottaisi hyvällä, jos siitä kiinni jäisi, saatikka jos hänen taipumuksensa sadomasokismiin paljastuisi. Nettipornon katselun lomassa hän oli tutkiskellut monien Dominoiden sivustoja, ja haaveillut joku päivä löytävänsä naisen, joka on riittävän julma ja tunteeton. Joka ei kuuntele selityksiä alkuun päästyään.
Jussi oli sittemmin ottanut somessa yhteyttä yhteen Daamiin, jolle kertoi fantasioistaan rahaorjuus mukaan lukien. Mistress oli alkuun sangen epäilevä hänen rahaorjuus-kyselyihinsä liittyen; olihan hänelle tullut paljon yhteydenottoja asian tiimoilta, mutta suurimmalle osalle pelkkä siitä puhuminen riitti. Mistressille oli vuosien mittaan kehittynyt melko hyvä vainu, koska kyselyt olivat varteenotettavia, ja milloin ne oli syytä ohittaa korvaansa lotkauttamatta.
Jussi oli suorastaan anellut Mistressiä tuhoamaan taloutensa, ja ajamaan itsensä perikatoon. Mistressillä oli hänestä hyvin arkaluontoista tietoa, olihan hän vuodattanut suurin piirtein kaikki fantasiansa chatissa. Niiden julki tuleminen ei tulisi kysymykseenkään. Jussi sai hirveitä kiksejä ajatuksesta, että häntä kiristettäisiin näillä tiedoilla.
Alkuun Mistress halusi tietää, paljonko Jussilla olisi varaa maksaa kuukausittain siten, että hänellä olisi siihen varaa, mutta siten että se myös tuntuisi kukkarossa. Jussi, vailla muita velvoitteita kuin velka autorahoitusyhtiöön ja asumiseensa, ja sanoi mielestään sopivan summan. Mistress tuplasi sen tyynesti. "Sinulla ei sitten ole enää muuta nimeä kuin paypig, kun olet minuun yhteyksissä, luuseri! Tästä eteenpäin, maksat joka kuukausi tämän tililleni, tai printtaan erinäisiä osia keskusteluistamme ja lähetän ne yhdelle tutulle juorutoimittajalle!" hän sanoi pahaenteisen pehmeällä äänellä. "Saanko sille rahalle mitään vastinetta, Mistress? Saanko tavata Sinut?" Jussi kysyi hämillään. "Et tietenkään, senkin pikku luuseri, eihän sinulla muuta virkaa ole, kuin huolehtia Mistressin elintason parantamisesta ja sen ylläpitämisestä? Paypigini, saat vain ilon siitä että Mistress on tyytyväinen! Mutta katsotaan..."
Pian Mistress halusi lisää. Kuukausittain maksettava summa kasvoi joka kerta, kun Jussi meni tunnustamaan runkanneensa, katsoneensa nettipornoa tai eksyneensä jonkun stripparin luokse. Jos kerran paypigillä oli varaa syytää rahojaan jollekin ventovieraalle stripparille, paypigin siihen huviin käyttämä rahasumma lisättiin kuukausierään triplana. Jussi haaveili lakkaamatta Mistressin tapaamisesta. Ja joka kerta, kun he keskustelivat chatissa, Mistress sai lisää "materiaalia". Pian Jussi oli pakotettu muuttamaan omakotitalostaan pienempään asuntoon vuokralle. Myynnistä kaiken, mitä ei mennyt pankkiin jäljellä olevan velan maksuun, paypig siirsi Mistressille. Saamansa muhkean summan tämä kuulemma oli käyttänyt urheiluaúton ostoon. Jussin oma auto oli Mistressin mielestä jo niin säälittävä kulkupeli tavanomaisuudessaan ja kaikessa käytännöllisyydessään, että paypig sai sen toistaiseksi pitää.
Oli aika ilmoittautua Mistressille. Jussi tunnusti viikonloppuisen käyntinsä strippiluolassa. Mistress oli hetken hiljaa, ja sanoi sitten "Ei näköjään riitä, että vien kaksi kolmasosaa luuserin kuukausituloista? Tehdäänpä niin, että laitat palkkasi tulemaan suoraan minulle, ja minä annan sinulle sataviisikymppiä viikkorahaa." Jussin mahasta kouraisi. Miten hän nyt maksaa vuokran ja muut pakolliset kulut? Mistress, kuin olisi lukenut rahaorjansa ajatukset, totesi tyynesti että paypig joutaa hankkimaan toisen työpaikan jos ei aio sillan alle asustelemaan. Se nyt tietenkään ei Mistressiä kiinnosta, missä mokoma runkkariluuseri luuraa. Kunhan hoitaa velvoitteensa Hänelle.
Siihen oli paypigin tyytyminen tällä erää. Ja kaurapuuroon.
-Mariella-
Takaisin tarinat sivulle